Tyttöjen päivä on joka päivä

2015-tytot_0.jpg

Rohingya-kansan lapset pakenivat metsissä väijyviä väkivaltaisia miehiä sekä yön pimeydessä vaanivia ihmiskauppiaita päästäkseen Cox's Bazarin pakolaisleiriin, Bangladeshiin. Yli puolet Myanmarin Rakhinen osavaltiosta elokuun 25. päivän jälkeen Bangladeshiin paenneista lähes 690.000 pakolaisesta on lapsia. Erityisesti tytöt kertovat pelkäävänsä käymälöissä asioimista sillä siellä he saattavat kohdata hyväksikäyttöä suunnittelevia miehiä. Polttopuun kerääminen puolestaan  saattaa tarkoittaa raiskatuksi tulemista. Pakolaisleirin piti tarkoittaa turvaa väkivaltaisuuksilta, mutta se toikin mukanaan liikkumisrajoitteita, eristyistä yhteisöistään sekä sitä, että yli 435.000 kouluikäistä lasta ei pääse minkäänlaisen opetuksen pariin.

intia-priya-web.jpg

Tänään torstaina 11.10. vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tytöt kaikkialla maailmassa joutuvat päivittäin kamppailemaan väkivaltaa, lapsikauppaa, lapsiavioliittoja ja systemaattista syrjintää vastaan. On tärkeää viettää nimenomaan tytöille ja heidän kokemalleen epätasa-arvolle omistettua päivää sillä tytöt ovat usein yhteiskunnan heikoimmassa asemassa. Lapsipakkoavioliitot, väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja systemaattinen syrjintä ovat asioita, joita miljoonat tytöt ympäri maailmaa joutuvat kohtaamaan päivittäin. 

Tytöt ovat usein näkymättömiä kansainvälisessä oikeudessa ja politiikassa ja heitä pidetäänkin maailman suurimpana syrjittynä ryhmänä, kertoo alkuvuodesta julkaistu Plan Internationalin tutkimus. Monesti asiakirjoissa tytöistä puhutaan yhdessä poikien ja naisten kanssa, ja kiistanalaisina pidettyä tyttöjen oikeuksia, kuten seksuaali- ja lisääntymistarvetta, käytetään poliittisina pelinappuloina.

vaakakuva_3_nettisivuille.png

Tytöillä ympäri maailmaa ei usein ole mahdollisuutta päättää edes omasta kehostaan.  Joka vuosi 12 miljoonaa tyttöä joutuu naimisiin alle 18-vuotiaana, ja 2 miljoonaa alle 15-vuotiasta tyttöä synnyttävät lapsen. 62 miljoonaa tyttöä on vailla koulutusmahdollisuutta ja 120 miljoonaa tyttöä on kokenut seksuaalista väkivaltaa, useimmiten toistuvasti.

Monet kehitysmaissa elävät tytöt joutuvat jäämään kuukautisten aikaan pois koulusta häpeän sekä oikeanlaisten hygieniatuotteiden puuttumisen vuoksi. Noin 200 miljoonaa tyttöä ympäri maailman on joutunut ympärileikkauksen uhriksi, joista nuorimmat vain muutaman päivän ikäisinä. Naisten sukuelinten silpominen on erittäin kivulias ja vaarallinen toimenpide, jolla ei saavuteta minkäänlaista lääketieteellistä etua. Ympärileikatut naiset kärsivät usein merkittävistä terveysongelmista sekä lamauttavasta kivusta koko elämänsä ajan.

kambodza-square-600x600.jpg

On erittäin tärkeää viettää tyttöjen päivää ja tuoda esiin minkälaista on miljoonien tyttöjen arki yhteiskunnan heikoimpina jäseninä. Tyttöjen päivän tarkoitus on lisäksi tarjota tytöille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Jokaisella tytöllä tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan sekä omasta tulevaisuudestaan. Tytöt ovat todellisia selviytyjä ja heissä on valtavasti potentiaalia. Kun heille tarjotaan mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, kertoa kokemuksistaan ja osallistua päätöksentekoon, he saavat työkaluja joiden avulla parantaa niin omaa tulevaisuuttaan kuin kokonaisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuutta, ja sitä kautta he voivat muuttaa maailmaa.

leader-600x600.png

Yksi erittäin helppo ja konkreettinen tapa auttaa maailman tyttöjä on ryhtyä Plan Internationalin kuukausilahjoittajaksi eli Tyttösponssiksi. Tyttösponssina edistät tyttöjen kouluttaumista, kitket haitallisia perinteitä, jotka uhkaavat tyttöjen tulevaisuutta, edistät tyttöjen turvallisuutta, autat torjumaan lapsipakkoavioliittoja sekä liian varhaisia raskauksia ja paljon, paljon muuta. Minä olen ollut Tyttösponssi jo vuodesta 2016, ja tunnen suurta ylpeyttä saadessani osallistua tyttöjen paremman tulevaisuuden rakentamiseen. Tyttöjen oikeudet koskettavat meitä kaikkia, ja meillä on velvollisuus tarjota heille tasa-arvoinen alku elämään.

On monta tapaa joilla voit osallistua Tyttöjen päivään. Voit:

  • kertoa somessa, miksi olet #tyttöjenpuolella. Muita hashtageja ovat esimerkiksi #tyttöjenpäivä #girlstakeover #tasaarvo #tyttöjenoikeudet ja #tyttöjenkoulutus.

  • tehdä kertalahjoituksen tyttöjen hyväksi tai ryhtyä Planin Tyttösponssiksi

  • osallistua oman paikkakuntasi Tyttöjen päivän tapahtumiin

  • kertoa kaikille tuntemillesi tytöille että he ovat vahvoja sekä ainutlaatuisia, ja että he voivat saavuttaa ihan mitä vain!

Tytöissä on voimaa!

Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää tänään ja joka päivä!

600x600-201806-ind-19.png

Lopuksi vielä disclaimer: Tämä postaus ei ole yhteistyöpostaus. Kaikki mielipiteet ovat omani. Mielestäni tyttöjen oikeudet koskettavat meitä kaikkia sukupuolesta ja kansalaisuudesta riippumatta. Koen tärkeäksi tuoda esiin minkälaista arkea miljoonat tytöt ympäri maailmaa elävät. Olen Plan Suomen vapaaehtoinen tukija, ja haluan kertoa kuinka merkittävää työtä he tekevät, sekä kannustamaan muitakin kantamaan omat kortensa kekoon tyttöjen oikeuksien puolesta.

Kaikki tämän kirjoituksen kuvat ovat Plan International Suomen ottamia.

Forest landscape restoration: From local to regional

"The Global Landscape Forum’s Digital Summits are more than just webinars. They’re chances to dialogue with influencers and join diverse communities of practice in landscapes. Join the world’s leading experts for presentations and conversations on the most pressing issues for human well-being and the environment.”

-Global Landscapes Forum

forest landscape restoration, trees, forest

forest landscape restoration, trees, forest

On September 11th 2018, the Global Landscape's Forum (GLF) hosted a digital summit in cooperation with the World Wildlife Fund (WWF) called

Scaling up forest landscape restoration commitments from local to regional level.

The summit aimed to address topics such as:

  • how to scale up forest landscape restoration (FLR),

    • what is needed to get FLR under the scheme of the Bonn Challenge and its regional initiative AFR100 in large-scale practice on the ground,

    • what is needed to boost and enable FLR implementation scale, and

    • which political priority setting and funding schemes are needed.

Speakers included:

Stefan Schmitz (Keynote speaker): Head of Directorate Food, Rural Developments, Natural Resources, Federal Ministry for Economic Cooperation and Development (BMZ), Germany

Valérie Ramahavalisoa: Head of the Service for watershed management at the Ministry of Environment, Ecology and Forests, National Focal Point for soil projects, and Member of the FLR national committee

Simon Rafanomezantsoa: Senior Officer, Terrestrial Biodiversity, WWF Madagascar Country Office

Tim Rayden: Representative of Trillion Trees Programme, a cooperative initiative between WCS, WWF and Birdlife International that supports forest restoration projects

According to the UNCCD Global Land Outlook over 20% of cropland in Africa show signs of decreasing productivity. Nearly 45% of the world's agricultural land is located on drylands, mostly in Asia and Africa, supplying about 60% of the world's food production. While necessary for feeding an ever-growing global population, agricultural expansion threatens local and regional ecosystems as well as vital ecosystem services.

In 2015, the Madagascan government pledged to restore approximately four million hectares of forests, an area the size of Switzerland, by 2030, says Valérie Ramahavalisoa, Head of the Service for watershed management at the Ministry of Environment, Ecology and Forests, National Focal Point for soil projects, and Member of the FLR national committee. A multi-sectoral approach is what the country aims to follow, and through legislative methods such as implementing sanctions and fines against illegal logging practices.

Inspiration has been taken from countries like Ethiopia and Ruanda in terms of massive mobilisation. Monthly Green Days promote climate change awareness and introduce methods to make communities more sustainable in the long run.

madagascar, forest degradation, landscape

madagascar, forest degradation, landscape

Lack of technical knowledge is not the problem

The real challenge, however, is a lack of strong political commitment and will, says Stefan Schmitz,Head of Directorate Food, Rural Developments, Natural Resources, Federal   Ministry for Economic Cooperation and Development in Germany.

"The issue at hand is by no means a technical one. The necessary technical knowledge to restore landscape already exists," Mr. Schmitz points out. "Many encouraging examples are available worldwide, but they have yet to become a fixed part of mainstream thinking," he says.

Mr. Schmitz highlights four key building blocks that make up the so-called Good Rule Governance. They include:

- decentralisation of government power from the top down,

- empowering communities from the bottom up to enable citizens to articulate their needs, fight for their rights and assume responsibility for their lives,

- territorial policies and instruments that allow for legally binding designation for defined land uses, and

- governance of tenure of land, fisheries and other productive sectors.

plant nursery, congo, watering plants

plant nursery, congo, watering plants

Bridging the gap between top and bottom

The key step of making forest landscape restoration a realistic priority is to combat poverty. As long as alternative practices for ensuring communities' livelihoods are not available, natural resources will continue to be exploited. If agricultural and food systems are to feed a global population, they must be productive and sustainable.

Tim Rayden, representative of the Trillion Trees Program, a collaborative partnership set up in 2017 including the Wildlife Conservation Society (WCS), WWF-UK and Birdlife International, highlighted the importance of closing what is known as the implementation gap between commitment and action.

"What is needed are people on the ground to identify and specify exactly what is needed and where. Both governmental and multi-lateral donors are needed to develop conservation enterprises in key landscape areas," Mr. Rayden says.

When asked if non-governmental organisations (NGOs) are capable of mobilising large-scale funding and engaging the private sector, Mr. Rayden points out that NGOs may actually play a critical part in receiving multilateral funds, as successfully obtaining such funds often calls for the collaboration between the private sector and NGOs. FLR doesn't aim to achieve seamless agreements between different stakeholders, but rather reach a reasonable middle ground between conservation and business.

mau forest, kenya, forest

mau forest, kenya, forest

More than just planting trees

"FLR is not just about planting trees," says Simon Rafanomezantsoa, Senior Officer, Terrestrial Biodiversity of the WWF Madagascar Country Office. "It needs to address many aspects of landscape." In order to address these different aspects of landscape, good local structure of governance is essential. Mr. Rafanomezantsoa reminds us that local communities are the users of natural resources at a landscape level, and this social dimension of landscape restoration must be taken into consideration.

Local communities, private stakeholders, forest administrations and multi-level governments must be included in a capacity building plan. Flexibility and understanding between the scientific and non-scientific communities is critical, says Mr. Rafanomezantsoa.

Mr. Rafanomezantsoa considers the biggest challenge in upscaling to be the promotion of national strategies and all levels: governmental, ground level, NGOs, etc. Practices must be brought from the ground up to a national level.

Don't miss the GLF's next upcoming digital summit on how Congo Basin peatlands help mitigate the impact of climate change. The summit will be held on October 4th 2018 from 12:00 to 13:30 CET.  

For more information and to register for the summit, please visit:

Les tourbières: Un passage à découvrir

The summit will be conducted in French and a recording will be provided after the event has ended.

Am I a self-made millionaire?

Recently I read an article that highlighted some habits that successful entrepreneurs, particularly self-made millionaires and billionaires, share. Consequently, the article got me thinking:

Am I a self-made millionaire?

What I mean, of course, is that do I share the same habits as some of the world's most successful entrepreneurs? After reading the initial article I googled a few others and compiled a list of just a few of the habits that wealthy businessman and women have in common, and compared my own habits to theirs. How do I rank? Am I self-made millionaire in the making? Let's find out!

coins and bills

coins and bills

1. READ, READ, READ

Some of the world's most successful entrepreneurs, such as Warren Buffett (considered one of the most successful investors in the world), Elon Musk (CEO of Tesla and SpaceX), Bill Gates (Founder of Microsoft) and Oprah Winfrey (ranked the richest African-American in the 20th century) cite reading as one of the key pillars of their success. Warren Buffett continues to spend up to 80% of his day reading, Elon Musk claims he learned to build a rocket ship simply through books, Bill Gates reads up to 50 books a year and Oprah Winfrey started a book discussion club as part of her daytime talk show to highlight the importance of reading regardless of your socio-ecomonic background.

And as for me?

pile of books

pile of books

Well, unfortunately I don't read nearly as much as any of the aforementioned entrepreneurs. In fact, I still have quite a way to go if I want to be clocking in 50 books a year. My numbers are bleak.

In 2017, I read two non-academic books. That's right: Two.

As a child, I was an avid reader and devoured Judy Bloom books as if they were made of chocolate. As a typical millennial, however, my attention span leaves much to be desired. I simply cannot focus my attention long enough to read a book. In addition, as the little devil sitting on my shoulder constantly bombards me with reminders of uncompleted tasks, I have managed to convince myself over the years that I simply don't have time to read. That, of course, is just a bit fat lie. I have simply neglected it as a priority. Millionaire or not, reading is beneficial for everyone and reading two  books a year is simply not acceptable.

pile of books

pile of books

At the beginning of this year I set myself a goal of reading 12 books in 2018. That's one book per month, which I felt should be a fairly realistic goal. And that would mean a 600% increase from last year. The books could be short or long, fiction or non-fiction and belong to any genre that I found interesting.

As of April 2018, I have read three books: - Freakonomics by Steven Levitt and Stephen J. Dubner. Freakonomics is a collection of so-called "economic articles with a non-economic twist". The book discusses many economic and social situations, relationships between cause and effect, as well as different incentives that drive people to make the decisions they do in life. Chapters include titles such as "What do school teachers and sumo wrestlers have in common?" and "Why do drug dealers still live with their moms?". Freaknomics was originally published in 2005, so this one has been on my reading list for quite a while! It was an interesting read, and although ten years have passed since its publishing, many of the topics discussed in the book remain current.

- Red dog by Louis de Bernières. Red dog is a novel that tells the story of a red cloud kelpie named "Red Dog" in Karratha, Western Australia (2002). This book was a quick read and a feel-good story told in Aussie lingo.

-  The Crum by Patrick Greg. The Crum tells the story of Crumlin Road Prison in Belfast, Northern Ireland, its history and role as a prison during the Troubles, all through the eyes of former prison warden Patrick Greg, who joined the Prison Service at Crumlin Road Prison at 22. I bought the book as a souvenir from a trip I made to Belfast and Crumlin Road Prison (now a museum) a few years ago, so it was very interesting to read this book as I could easily image the different hallways and cells the author talks about. This book also sparked further interest in the Troubles so I might pick up another book on the topic in the near future.

Currently I'm reading a book called The amazing story of the man who cycled from India to Europe for love by Per J. Andersson. Yep, that's quite a title. I actually got this book from one of those "Books for free" baskets, and thought I'd give it a read. It tells the true story of PK, a young man who grew up in a remote village outside of New Delhi and the challenges and hardships he had to overcome as an untouchable in India. Eventually, PK became a street artist and one day met a young European woman who asked him to paint her portrait. And as the blurb says, that was "an encounter that would change both of their lives forever". I decided to start reading this book kind of on a whim, so we'll see how the story develops.

pile of books

pile of books

Habit #1: Getting there.

2. SEIZE THE DAY AND GET UP EARLY

Apple CEO Tim Cook is known to start his day at 3.45 a.m., lawyer, philanthropist and former First Lady Michelle Obama opens her curtains at 4 a.m. and Virgin Group founder Richard Branson's alarm goes off at 5 a.m. Successful entrepreneurs get up early for different reasons. Some like to get a head start on work emails while others appreciate the morning peace and tranquility for meditating and planning out the day.

So, am I an early riser? Yes and no.

Theoretically, I do  enjoy waking up before the rest of the world. There's nothing worse than snoozing your alarm ten times and running out the door with toast crumbs stuck to the side of your mouth. It really does set a poor tone for the rest of the day. In practice though, getting up early is quite the challenge for me.

Spain, in general, is not a country for early risers. The city I live in doesn't really get going until 8-9 a.m. and going out for a morning run at half past six is pretty much a completely ludicrous idea. In addition, I often don't get home from work until 9.30 p.m. and after having dinner and some down time, my head rarely hits my pillow before 11 p.m.

I'm also not at all a morning person. Even when I get sufficient sleep, I'm groggy and slow. I find it difficult to be productive immediately after waking up. Afternoons and evenings are my peak time. For me, getting up at 4 a.m. feels like getting up in the middle of the night. Currently I get up around 7 a.m., and at least for the time being I'm quite content with that.

Habit #2: Still in the works.

3. A CREATIVE MIND LIVES IN A HEALTHY BODY

On top of working around 100 hours a week, Elon Musk still manages to find time to work out once or twice a week. Sheryl Sandberg (COO of Facebook) gets her exercise in right after waking up (at 6 a.m.) in her home gym. Arianna Huffington's (Co-founder of the Huffington Post) morning routine includes 30 minutes of cardio followed by yoga and streching.

So, how do I compare?

tennis shoes dumbbells

tennis shoes dumbbells

My exercise routine is rather sporadic, to say the least. I go through months of exercising regularly 3-4 times a week and then months when I do nothing. I really do enjoy doing exercise though, especially anything that can be done outside. I've noticed that I am very goal-oriented exerciser. I enjoy having clear training plans and setting my achievements a few months out. As I'm also slightly stubborn by nature, I stick to my training plans, rain or shine. So what's the problem, then?

It seems as though I struggle to set new goals immediately after achieving old ones. So the solution seems simple: Set various short, medium and long-term goals. Don't wait to complete one program before setting goals for the next one. How about simultaneously signing up for a 5K, 10K and half marathon, adequately spread out throughout the year? Sound like a plan!

dumbells tennis shoes

dumbells tennis shoes

Habit #3: Needs a bit of fine-tuning.

4. SAVE AND INVEST

Particularly self-made millionaires are often known for being keen investors, investing an average of 20% of their income. Most eager investors agree that it really doesn't matter how you invest, the key is simply to invest and not hide your euros and dollars in your back pocket or under your mattress. Whether you decide to invest in stocks, bonds, funds, futures, real estate or anything else that tickles your fancy, the only real decision of importance is simply to get started.

So, do I invest like a millionaire?

The short answer: Not right now.

The longer answer: Not right now but I will soon.

notes

notes

Job markets are bleak for millennials, particularly when living in a country with astonishingly high unemployment rates. Finding a steady job is a challenge, retiring is a challenge and having a pension large enough to sustain post-retirement life seems like the largest challenge of all. With the way the world is churning, who knows what society will be like when it's my time to put my feet up and look back on a lifetime of contributing to the work force. I'd better be prepared.

Hence, the need for a Plan B, which in my case looks like securing long-term passive income mainly through investing. I've been doing a lot of research lately (Rule #1 in investing of any kind: Do your research!) and will be shortly taking the plunge and making my first purchases as an investor. How exciting!

Habit #4: Check! (Kinda?)

5. BE PERSISTENT AND PURSUE YOUR GOALS RELENTLESSLY

If there's one thing that particularly self-made millionaires know, it's that success rarely comes overnight. Persistence, patience and success often go hand in hand. While writing Harry Potter in 1993, J.K. Rowling's marriage ended in divorce leaving her spouseless, jobless, penniless and with a dependent child. Even after completing the book, Harry Potter was rejected by every major publisher. But Rowling persisted and went on to sell more than 400 million copies of the Harry Potter series.

Not to mention Nelson Mandela, who spent 27 years behind bars...

Failure is, of course, inevitable when chasing success. Mistakes as well as blatant rejection are simply part of the process. The key, however, seems to be not in trying to avoid failure but rather in how one chooses to deal with it.

In his book "The 8 Traits Successful People Have in Common", author Richard St. John says: "Failure can be heartbreaking, and when it happens you have a choice. You can let it be your school or your funeral." We should all aim to learn from our mistakes. Sometimes the failure is worth the takeaway itself.

So, do I embrace my failures?

I'm happy to say that I do. It wasn't always this way but quite ironically the very failures and mishaps I have encountered in my life have taught me to embrace them, to learn from them and make note to not repeat the same failures twice. I try to keep the  mentality that we are all human and strive to make the best decisions we can with the information we have at any given time. You win some and you lose some, but regardless of the outcome we should aim to make note of what we did to reach that result - be it success or failure. If you succeed, do the same thing again. If you fail, try something else.

Habit #5: DONE.

What do you think of these habits? Do you share any of them? Are you a self-made millionaire? I'd love to hear your thoughts in the comments section!

coins

coins

Join the Movement: Earth Hour 2018

Earth Hour is just around the corner, again! I feel like with annual events and holidays you really realise how quickly time flies. What? It's Earth Hour again?! We're only here for just a short moment and then *poof* it's all over. That's even more the reason the embrace each moment and each Earth Hour. If you missed it last year now you've got the chance to join the movement!

What is Earth Hour?

This #EarthHour, join us on a journey to spark never-before conversations and show us how you, your friends and family #Connect2Earth!

Earth Hour is, as the name suggests, an hour-long event that takes place around the world. It is coordinated by WWF together with various volunteer organisations and crosses geographic, political and religious boundaries and connects millions of people with one common goal: Creating climate change action.

Earth Hour 2018 will take place on Saturday March 24th at 8.30pm local time regardless of your time zone. Basically the event consists of people around the world switching off all of their lights and any electrical appliances for one hour (8.30 - 9.30 pm) and raising awareness for climate change. Earth Hour isn't about saving energy or cutting down on your electricity bill. It's about raising awareness for the one and only planet we have, and that we are rapidly and consistently destroying. Combatting climate change is obviously much more than just turning your lights off for an hour once a year, but all change stems from awareness and interest. Earth Hour aims to raise the awareness needed for the planet's inhabitants to adapt more sustainable lifestyles.

Why Earth Hour?

The first Earth Hour was held in Sydney, Australia in 2007 and had over two million participants. 10 years later, in 2017, the event had turned itself into an international phenomenon reaching 187 countries and territories as well as millions of people, communities, organisations and private companies. Over 3000 monuments and landmarks switched off their lights in support of the event.

Finland celebrated its first Earth Hour in 2009 and it 2017 1,3 million Finns took part. That's a lot of people for a country with just 5,5 million inhabitants! Over 120 Finnish restaurants, bars and cafés pledged to turn off their lights as well as over 70 schools and hundreds of companies.

Changed attitudes lead to actions, and some of Earth Hour's accomplishments during its ten-year history include:

- Over 250.000 planted trees during Earth Hour 2016

- 50.000 collected signatures in Spain petitioning for renewable energy sources in Spain

- Earth Hour 2014 lead to a complete plastic bag ban on the Galapagos Islands

- Fundraising in Nepal and Madagascar for energy-efficient and environmentally friendly stoves in homes

- Campaigning for solar panel usage in India and Philippines

- Fundraising for the restoration of damaged and lost traditional fishing boats in the aftermath of Typhoon Haiyan in Philippines in 2013

WWF's Earth Hour shows us how each of us can be heroes for our planet, our home. Our actions today can change our tomorrow - together, let's #ChangeClimateChange. Join the movement at http://www.earthhour.org/ClimateAction/ today. Earth Hour 2017 will take place on Saturday 25 March 8:30 p.m.

How to take part in Earth Hour?

If you're in Finland there are several different Earth Hour events planned for the 24th of March, and more undoubtably are still to come.

WWF on koonnut Earth Hour -sivustolle listan erilaisista tapahtumista. Mukana on mm. Dining in the Dark -pimeä illallinen Tampereella La Fiesta -ravintolassa, retki jään yli Saariselän parilaavulle, valojen sammuttaminen Punahilkan Päiväkodissa Vaasassa ja paljon, paljon muuta!

Mikäli haluat ilmoittaa oman tapahtumasi mukaan Suomen Earth Houriin, klikkaa tästä linkistä.

Join the movement!

By going to your country's WWF page you can find more information on Earth Hour in your country as well as ways to participate. Regardless of your country or time zone, remember to turn the lights off on Saturday March 24, 2018 from 8.30-9.30 pm.

#EarthHour #changeclimatechange #horadelplaneta

Mitä kaipaan eniten Suomesta ulkosuomalaisena

tammisaari1.jpg

In this post I talk (in Finnish) about what I miss most living abroad as a Finnish expat. If you'd like to request an English translation, please let me know!

En este post cuento (en finés) que es lo que más echo de menos de Finlandia estando fuera. Si  te gustaría una traducción del texto al español, por favor ¡no dudes en decírmelo!

green space

green space

Olen asunut lähestulkoon koko aikuisikäni ulkomailla, ja sitäkin ennen monta vuotta expat-lapsena. Silti koen itseni ennen kaikkea suomalaiseksi ja Suomen kotimaakseni, asuuhan siellä edelleen koko perheeni sekä suurin osa ystävistäni. Käyn Suomessa keskimäärin kahdesti vuodessa, ja yleensä lomailen yhdestä kolmeen viikkoon. Lisäksi kulutan päivittäin suomalaista sekä suomenkielistä mediaa, ja olen yhteydessä Suomessa asuviin läheisiin. Vaikka en välttämättä ole ihan perillä kaikista viimeisistä ajankohtaisista käänteistä, koen Suomen kuitenkin edelleen läheiseksi maaksi ja ennen kaikki kotimaakseni.

Tällä hetkellä täällä Espanjassa on oikein hyvä olla ja asustella, mutta en ole sulkenut pois mahdollisuutta palata jossain vaiheessa Suomeen asumaan muutamaksi vuodeksi. En kuitenkaan usko, että pysyvä paluumuutto tulee oikeastaan koskaan kysymykseen. Siitä huolimatta, vielä näin viidenkin Espanjan-vuoden jälkeen on paljon asioita joita kaipaan Suomesta.

Perhe ja ystävät

people-in-park

people-in-park

Eniten kaipaan Suomesta tietysti perhettäni sekä ystäviäni. En niinkään kaipaan suomalaisia kansana, mutta niitä omia läheisiäni on oikeastaan jatkuva ikävä. Aluksi se ikävä oli todella raastavaa ja rankkaa ja koin valtavaa syyllisyyttä jäädessäni aina pois synttäreiltä, hautajaisista, häistä tai vaikka vaan perjantai-illan yhteiseltä aterialta. Vuosien saatossa sen ikävän kanssa on oppinut tulemaan toimeen, ja onneksi nykyään teknologia on tullut suureksi avuksi meidän kaukana asuvien elämään. WhatsApp-viestiä vaihdellaan päivittäin ja puhelimessa puhutaan säännöllisesti. Koti-Suomeen järjestettäviin juhliin pääsee mukaan videopuheluiden kautta ja sähköpostikin on edelleen oikein toimiva yhteydenpitoväline. Joskus Suomessa käydessä tuntuu, että en ole poissa ollutkaan sillä jatkuva yhteydenpito pitää välimatkan lyhyenä. Tai ainakin lyhyempänä.

people in park

people in park

Suomalaiset kirjastot

Tämä kirjasto-asia on oikeastaan sellainen, jonka olen huomannut vasta Suomi-lomilla käydessäni. Joskus täytyy tosiaan mennä kauas nähdäkseen mitä on lähellä. En koskaan ymmärtänyt kuinka hienoja ja monipuolisia keskuksia suomalaiset kirjastot ovat. Ensinnäkin kirjaston kokoelmat ovat etenkin nykyään aivan uskomattoman laajat. Kirjoja löytyy vaikka mistä aiheesta, ja uusimmat teoksetkin ovat kirjaston hyllyllä alta aikayksikön. Jos omasta lähikirjastosta ei jotain löydy, sen saa helposti tilattua muualta muutamassa päivässä. Espanjassa tilanne on toinen.

model trains

model trains

Suurkaupungeissa, esimerkiksi  Madridissa tai Barcelonassa tilanne saattaa olla toinen mutta niiden 25.000 - 500.000 asukkaan kaupunkien osalta joissa itse olen asunut voin sanoa että espanjalaiset kirjastot jättävät todella paljon toivomisen varaa. Ensinnäkin kirjastojen valikoima on yleensä varsin suppea. Uutuuskirjallisuutta on todella vaikeaa löytää. Viime viikolla kävin meidän lähikirjastossa toiveenani löytää talouskirjallisuutta. En koko kirjastosta löytänyt ensimmäistäkään teosta esimerkiksi sijoittamisesta. Ymmärrän toki, että aihe on sikäli muuttuva ja että ajankohtaista tietoa saa parhaiten netistä. Mutta HelMetistä vastaavaa kirjallisuutta löytyy mielinmäärin! Lisäksi espanjalaisissa kirjastoissa on huomattavasti vähemmän elokuvia ja musiikkia. Tämä ei tosin juurikaan yllätä koska espanjalaiset ovat yleisesti ottaen melkoisia piraattituotteiden ystäviä.

encyclopaedias

encyclopaedias

Byrokratian puuttuminen

Vaikka suomalainen kuinka väittäisi, että Kelan kanssa on mahdotonta asioida ja että virastoasiat saavat veren kiehumaan niin sanon että se ei ole mitään verrattuna espanjalaiseen papereiden pyörittämiseen. Täällä tunnutaan olevan monessa asiassa vuosia (tai vuosikymmeniä) Pohjolaa jäljessä, ja byrokratia on yksi oiva esimerkki siitä. Vähän aikaa sitten minun piti hankkia eräs työhön liittyvä todistus. Sitä ei tietenkään voinut tilata netistä (kuten ei yleensä mitään muutakaan paperia) vaan todistus piti hakea virastosta, jonka aukioloajat ovat arkisin klo 9-14. Virastossa ei luonnollisesti ollut vuoronumerojärjestelmää vaan asiakkaita palveltiin saapumisjärjestyksessä. Itse odotin omaa vuoroa 45 min. (joka itse asiassa näin jälkeenpäin ajateltuna oli aika vähän!), minkä jälkeen virkailija antoi minulle lapun täytettäväksi. Täytin lapun ja menin takaisin jonon hännille.

bank office

bank office

Odotin taas puolisen tuntia, ja nyt lappu täytettynä annoin sen virkailijalle, joka puolestaan naputteli tiedot koneeseen ja sanoi että saan valmiin todistuksen 3-5 työpäivän kuluttua. Siitä ei kuitenkaan ilmoittettaisi etukäteen, vaan minun tulisi tulla uudestaan käymään (ja jonottamaan) 3-5 päivän kuluttua, jolloin saisin todistuksen. Varmuuden vuoksi menin uudelleen virastolle vasta reilun viikon kuluttua alkuperäisestä käynnistä, odotin taas kolmisen varttia ja virkailija antoi minulle todistuksen. Suomessa moiseen operaatioon olisi mennyt korkeintaan viisi minuuttia verkossa ja lappu olisi ollut postilaatikossa parin päivän kuluttua.

caser seguros

caser seguros

Espanjassa muutenkin aika on erittäin suhteellinen käsitys. Kampaajalla, lääkärissä, virastoissa ja jopa työhaastattelussa saa yleensä odottaa vähintään 45-60min. vaikka olisi aika varattuna. Edellisen kerran kun itse olin lääkärin vastaanotolla pääsin itse Rva Lekurin luokse puolitoista tuntia varatun ajan jälkeen. Sellaista ei vaan koskaan tapahtuisi Suomessa.

Vuodenajat

talvi jää

talvi jää

Tämä kohta saattaa mennä kategoriaan "Aika kultaa muistot", ainakin jos Facebookin harmaita taivaita ja loska-kirouksia on uskominen, mutta minulla on ikävä Suomen neljää vuodenaikaa. Täällä eteläisessä Espanjassa vuodenaikoja on oikeastaan vain kaksi: Kuuma ja Ei-Kuuma. Kevät kestää noin viikon ja syksy suunnilleen saman verran. Kaipaan talvisia maisemia ja kenkien alla rouskuvaa lunta. Ikävöin sitä syksyn tuoksua, kun kesä on tullut päätökseen ja ilma on kirpsakan raikas. Haluaisin nähdä ruskan ja eriväriset lehdet puissa. Ne loputtomat suomalaiset kesäyöt, ja ennen kaikkea valoisat aamut. Minulla on ikävä kevättä, kun pitkän talven jälkeen luonto alkaa taas herätä henkiin, kun näkee ensimmäiset sinivuokot ja yhtäkkiä kaikkialla on vihreää ja vehreää.

sinivuokko kukka

sinivuokko kukka

Ikävöin kovasti myös suomalaista luontoa ja ennen kaikkea sitä, että se on läsna aivan kaikkialla. Suomessa ei tarvitse erikseen lähteä minnekään jos haluaa luontoon. Myös suuremmissa kaupungissa lähestulkoon kotiovelta pääsee metsään, puistoon tai vaikka vaan luontopolulle. Etelä-Espanjassa tilanne on toinen. Kaupungit ovet lähestulkoon kauttaaltaan asfaltin peitossa. Viheralueita ei ole nimeksikään. Jos metsään haluat mennä täytyy ottaa auto alle. Nurmikkoa olen nähnyt edellisellä ulkomaanreissulla. Luontoa on ikävä.

snow winter

snow winter

Irtokarkit

Suomalaiset irtokarkit. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

irtokarkkihylly

irtokarkkihylly